En syönyt kinkkua... mutta olen syönyt suklaata ja muuta p**kaa. Heilun syömättömyyden & mässäilyn välillä. Miksi en näe kultaista (?) keskitietä. Haluaisin tuntea elämän sisälläni. Haluaisin tuntea varmuuden, että elän vielä huomennakin. Haluaisin tuntea oikeaa iloa! Iloa, joka saa nauramaan vapautuneesti... nauru, joka pulppuaisi suoraan sydämestäni.

Nyt mikään ei tule luonnostaan. Kaiken eteen on pinnisteltävä. Hymy jähmettyy kasvoilleni. Sanon vuorosanat, joita ihmiset odottavat. Itken, kun olen yksin. Välillä en saa edes itkua tulemaan. Silloin pelkään.

Entä jos kaikki loppuukin huomenna? Olisiko se paha? Jos kaikki tuska loppuisi huomenna, hymyilisinkö tänään? Jos tuska loppuisi huomenna, iloitsisinko tänään?